Historiaa

Pizza- ja moppileskistä rekisteröidyksi yhdistykseksi

Kumppanuustalo Hannan tiloihin perustettiin ensimmäinen Pizza- ja moppileskien ryhmä helmikuussa 2005. Sen toiminnan tarkoitus oli; ja on edelleenkin, tukea suomalaisia naisia, jotka ovat naimisissa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa. Vertaistuki koetaan tärkeäksi ja jopa ainoaksi keinoksi voimaantua arkielämän haasteiden keskellä. Lisäksi ryhmässä saa neuvoja muilta, jotka ovat eläneet samat asiat läpi aikaisemmin. Vertaiset osaavat neuvoa, miten missäkin tilanteessa selviää eteenpäin.

"Tunnen, että minulla on paljon annettavaa monikulttuurisessa parisuhteessa oleville, jotka kamppailevat byrokratian kanssa", kertoo vertaistukiryhmien ohjaaja Tarja Niemi. Hän on itsekin naimissa ulkomaalaisen miehen kanssa. " On kaikkien etu, että nämä perheet pysyvät koossa. Ilman vertaistukeaon vaikeata ratkoa ongelmia ja löytää peilauspintaa omalle elämälleen ja parisuhteelleen. Ryhmässä voi pohtia, mitkä parisuhteen kompastuskohdat johtuvat kulttuurieroista ja mitkä luonteesta", Niemi perustelee.

Sähköpostikirjeenvaihto on vilkasta ryhmässä mukana olevien "leskien" ja Niemen välillä silloin, kun on meneillään joku akuutti tilanne tai kriisi, jossa kaivataan apua ja tukea. Lisäksi Niemelle tulee yhteydenottoja monikulttuurisessa parisuhteessa olevilta, jotka haluavat mukaan ryhmätoimintaan. Pyyntöjä uuden vertaistukiryhmän perustamisesta on tullut ympäri Suomea. Isoimmilla paikkakunnilla olisikin hyvä olla oma "pizza- ja moppileski-ryhmä". Pääkaupunkiseudulla asuu valtaosa maahanmuuttajataustaisista. Joka neljäs helsinkiläinen nai ulkomaalaisen. Suomen kansalaisen ja ulkomaalaisen välisiä avioliitoista on n. 15% koko maassa. Tukiryhmäpyynnöt ovat jääneet toistaiseksi täyttymättä. Niemi ja muut yhdistyksen aktiivit tekevät ilman palkkaa tai palkkiota työtä muiden monikulttuuristen perheiden hyväksi. Siksi onkin ymmärrettävää ettei rahkeita uusien ryhmien perustamiseen löydy.

Kesällä 2005 Kumppaanuustalo Hannan puutarhassa pidettiin yhdistyksen perustamiskokous. Lokakuussa Monikulttuuristen perheiden liitto - Union of Multicultural Families ry:n rekisteröinnistä viralliseksi yhdistykseksi tuli tieto puheenjohtajalle. Yhdistys on hakenut joka vuosi tukea RAY:lta, Helsingin kaupungilta ja muiltakin tahoilta. RAY ei ole vielä myöntänyt tukea yhdistykselle. Helsingin kaupunki on tukenut yhdistyksen järjestämää vertaistukitoimintaa pienillä summilla, joilla joitakin toiminnan järjestämisestä johtuvia kuluja ollaan saatu katetuksi.